MIKSI
TAROT?

Tarot ei vastaa kysymyksiin, se vastaa tarkoituksiin.

Tarotilla on suuri potentiaali tuoda syvyyttä ja ymmärrystä elämään: kortit auttavat avaamaan ja kohtaamaan uusia näkökulmia, kohentamaan itsetuntemusta ja itsetietoisuutta, avustamaan tunteiden ja tapahtumien aitoa kohtaamista ja käsittelyä, sekä varjopuolten ja tunnelukkojen havaitsemista ja hyväksymistä.

Tarotin kanssa voi pohdiskella niin tunne-elämäänsä, ihmissuhteitaan, tarpeitaan, tavoitteitaan, uskomuksia, valintoja, elämänmuutoksia, henkisyyttä, hyvinvointia..rajoitteita tarotin parissa käsiteltäville aiheille ei juurikaan ole.

Tarotin rikkaus piilee siinä, että se tarjoaa jokaiselle jotakin. Tarotien visuaalinen maailma saattaa välillä näyttää satumaiselta ja absurdilta, mutta oikeastaan korteissa esiintyvät tilanteet, hahmot, tunteet ja kuvitus kaiken kaikkiaan on täynnä universaaleja symboleita – niitä samoja, jotka toistuvat arkielämässä ja esimerkiksi unissa. Symboleilla puolestaan on voimakkaat ja vaikuttavat arkkityyppiset ja psykologiaan perustuvat merkityksensä.

kohtaa itsesi

Parhaimmillaan tarotin kanssa voi siis lähteä hyvinkin syvälliselle itsetutkiskelun matkalle.

Parhaimmillaan tarot antaa keinon saada yhteys alitajuntaan ja tiedostamattomaan ja sanoittaa näiden viestejä.

Tarotin syvällisyyteen vaikuttaa paljon se, miten ja minkälaisia kysymyksiä korttien äärellä esittää ja miten rehellisesti on valmis näihin kysymyksiin vastaamaan. Syvällisemmät, avoimet kysymykset antavat syvällisempiä vastauksia.

Syvimmillään tarot  paljastaa sen, mikä on tukahdutettua ja piilotettua, ja mikä voisikaan olla sen mullistavampaa? Lopulta sinä itse määrittelet sen, miten syvällisesti ja minkälaisten aiheiden kanssa haluat tarotien äärellä työskennellä.

 Tarot-kortit eivät anna vastauksia, ne antavat huomion merkityksille.

Scroll to Top